tyhjään tauluun, hän kirjoittaa sairasta tarinaa

Ehkä mä koitan elää vähän enemmän. Ehkä mä koitan tehdä muutakin kun herätä kymmeneltä, ja olla olematta iltaan asti, kunnes avaan tv:n tai menen illaksi ulos, kunnes on jo seuraava päivä ja alan nukkumaan, odottamaan että herään ja toistan taas kaiken saman, joka tuntuu jo päätetyltä, että se on nyt ja se on aina. Eikä mikään muutu. Koska se on päätetty. Ehkä mä muutan sen itse. 

Eilen illalla katsoin telkkaria, Kello tuli kaksitoista ja menin ulos istumaan tielle ja ottamaan epäonnistuneita kuvia jyrisevistä äänistä ja kuuntelemaan salamoita. Vai miten se meni. Huomasin heti että joku meni väärin. Maailma jyrisi ja odotin vain hetkeä kun taivas halkeaa ja putoaa päälleni. Olisin halunnut saada kuvan siitä kun maailma loppuu. Niinkään ei tapahtunut. Ei tapahdu mitään.

Onneksi katariina edes tulee meille herättämään mut taas eloon. Jos tyttöni ei tänään vielä tule, niin koitan parantaa edes sen verran, että yritän ottaa muutaman onnistuneen kuvan. Ja ostan uuden muistkortin. Että saan otettu kuvia. Tai ehkä mä menen suihkuun, meikkaamaan, harjaan hiukset, keitän teetä ja menen istumaan sängyn reunalle ja katsomaan ulos. Aika valuu ja elämä lyhenee. Ja mä kulutan nekin tärkeät hetket istumalla sängyn reunalla ja juomalla teetä. Ehkä mä menen juoksemaan metsään. Ehkä mä oon vaan väsynyt miettimään. En tahdo miettiä, enkä jatkaa tätä tekstiä, koska mietin ihan liikaa. Kun kirjoitan. 

Mitä? En tiedä.

karjurock

vesa jokinen miksi olet noin täydellinen?

VESKU ON JUMALA JA MUN UUS PARAS KAVERI.

Ne on täydellisiä. Niiden musiikki on 

täydellistä. Miksei ne vois olla vähän vähemmän 

täydellisiä, niin mä en kuolis kokoajan näin pahasti.  

oota vaan, jotain karmeaa tapahtuu

Mua itkettää.