oon elossa joo

sellasta.

Maailma on hyvä

Noitahattu on kiva. Ja valkkari

kadoksissa

Moi.

Mulla ei oo ollu nyt lähiaikoina yhtään inspiraatiota kirjottamiseen, eikä ylipäätää mihinkään muuhunkaan. Se on ihan sika ahistavaa. Koska oon oikeesti luova, ja tykkään tehä asioita, mut ku ei vaan oo pystyny.
Eilen sisustin mun kämppää, vähän enemmän mun näköseks. Paljo on viel tekemistä. Huomenna jos jaksais vois mennä kirppikselle.
Mul on jäätävä kriisi itteni kaa, mun ulkonäön, hiusten, vähän kaiken. Haluun tatuointeja lisää, ei oo rahaa. Höh.
Kauheesti koulujuttuja, kauheesti stressiä, kauheesti liikaa kaikkea.
Oon ollu maailman epäsosiaalisin, en oo nähny yhtää kavereita. En oo jaksanu, ja ne ei oo jaksanu. Ymmärrän kyllä et oon aika kyllästyttävää seuraa ehkä nykyää.

Haluisin ostaa uuden kameran, ja keskittyy ottaan oikeesti kivoja kuvia.
Haluisin liikkua ja vähä pienentyä.
Haluisin tutustuu uusii ihmisii ja haluisin matkustella.
Haluun keikoille.
Haluun panostaa koulujuttuihin. Haluisin jaksaa tehä ne kunnolla.
Haluisin saada elämästä vähän paremmin kii. Mut mun suhtautumine itteeni ja elämää saa noi kaikki tuntumaan aika mahdottomuuksilta.

Ikävä Pariisin Kevättä.
Oispa vähän enemmän kykeneväinen kaikkeen ni oisin ehkä vähän onnellisempi.
Tän yön valvon. Juon kahvia. Katon jonkun leffa, siivoon vaatekaapin. Oispa viiniä. Ja oispa seuraa.

sä halusit pois, sä halusit pakoon

Ei oo ollu voimia kirjottamiseen, eikä sen enempää oikein mihinkää muuhunkaan.
Koeviikko ohi ja huonosti meni. Eile näin Tonii. Uutta tatskaa taas suunnitellu. Pitäis panostaa kouluunki. Ja en kestä itteeni yhtää. Enkä oikei mitää muutakaa.
Vähän sekavii aikoja taas eletää.
Alle kaks viikkoa ja mä oon täysikänen. Mitäköhä sitte. Ei kai mitään.
Tä on taas tällasta. Sori.

♥

PS. Tä Haloo Helsingin uus albumi on aika kultanen.

"olit kaunis kuin tiikeri, jonka raajoja koristi viivat viivojen perään 

ja mä tahdon uskoa et ois vielä toivoa, joka aamu kun herään"

t o n i

En osaa sanoo mitää. Tosta on jo muutama viikko ku tauoinnin otin. Tonin nimikirjotus.

Mut ku kelaa. En mä oikeesti oo koskaa kuvitellu, että yks ihminen ja yks bändi vois muuttaa elämän niin täysin. Tuijotin tota mun ja Tonin alla olevaa kuvaa ku mietin mitä kirjottaa. Oon siinä nii onnellinen. Ilman tota ihmistä ei vaan selviäis.

En ala kirjottaa mitään stooria nyt, koska liian sekava mielentila, ja hyvä nyt niin. 

Toni ja Apulanta pitää mut raiteillaa. 

Onneks on ihminen joka aina välillä muistuttaa, no, jutuista. 

Ei voi vaan tarpeeks kiittää. 

melkein sekaisin

Mitä kaikkee täs on oikeen tapahtunu. En oikein itekkään muista. Nä kuvat ei kerro mitään.