ne sanoo mulle tä on nyt sun todellisuus

Kaikki päivät on ollu vaan sellasia että mä oon poltellu kynttilöitä, kirjoitellut tekstinpätkiä joita minun ei pitäisi kirjoittaa ja luen kaikkia kirjoja mitä ei ehkä pitäisi lukea. Minkä sille mahtaa kun samassa huoneessa päivästä toiseen ovat vain minä itse ja ajatukseni. Ei välttämättä aina niinkään hyvä yhdistelmä.
Joskus ois parempi saada sinne joku mun kanssa. Ehkä.
Yhdestä katosta on myös tullu mun lempipaikka. Vaikka itseasiassa se on ollut jo kauan kauan mun lempipaikka.
Teestä on tullut jokapäiväinen ystävä ja mun huone on muuttunut kummasti.

vanhoja kuvia, ihmisiä jotka olivat ennen

Mä tahtoisin lentää ja tanssia. Pyöriä ulkona ympyrää, sateessa. Kaikki oli joskus sinistä ja sumuista. Epäselviä kuvia. Silloin oli hyvä kun ei tiennyt. Nyt mä istun sängyllä ja kirjoitan, tuijotan kynttilää. Ennenkaikkea tiedän. Mitä on ja mitä tulee olemaan, miksi pitäisi pelätä ja olla pelkäämättä. Miksi edes pitäisi pelätä, miksi. En varsinaisesti tiedä. 

Mennä ulos

Alle sinisen taivaan,Kuunnella lintuja,Taivas voi tippua

On mahdollista että maa
Jalkojen alta katoaa
Mä oon sun mies
Mä oon sun mies
Ja pian näkymätön
Mä oon sun näkymätön

Oota vaan niin näät
Oota vaan, jotain karmeaa tapahtuu

Mä piiloudun ja maalaan maailman mustaksi

Ei mua kukaan nääMä oon invisible man

Kiivetään, kallioille katsomaan
Mustia lintuja
Perävaunurekkoja
Taivas saa tippua

Taivas saa tippua

Oota vaan niin näät
Oota vaan, jotain karmeaa tapahtuu
Mä piiloudun ja maalaan maailman mustaksi
Ei mua kukaan nää

Mennä ulosTai pysytellä kotona
Selkeän taivaan alla
Tai lukkojen takana

Sisko taitaa olla edelleen vapaa

you don't mean anything to me

Mä oon ihan kauheen väsynyt. Syksy on täällä. Tiesin sen aamulla. Se tulee ja kaikki katoaa. Kaikki alkaa alusta ja pelkään. Muutoksia on ollut jo liikaa. Mulla ei oo opiskelupaikkaa, vaan siks koska oon niin väsynyt. Ja ehkä osittain siitäkin syystä että se paikka oli kuin vankila ja en olisi käynyt siellä kuin väkisin. Joten ehkä on parempi että olen vain kotona ja odotan ettei mitään tapahdu. Tee on maistunut ja lenkkeilystä on tullut harrastus. Mä vaan mietin että oonkohan koskaan tarpeeksi.

Eilen yöllä menin kävelemään. Kävelin ylämäkeen ja katsoin taivaalle, kuinka mustat puut muodostivat selvän rajan kirkkaansinisen taivaan ja metsän välille. Kuu oli jossakin piilossa, sen tuijottaminen sai siltä yöltä jäädä, harmi. Ilmassa kuitenkin tanssahteli viileä tuuli, ja se sai houkuteltua mut katolle, istumaan, ja katsomaan miten taivas pysyy paikallaan. Merellä päin taivas oli turkoosimpi, ja sillä hetkellä mun teki mieli hypätä tuulen mukaan, jos vaikka osaisinkin lentää. Jos en osaisi, putoaisin ja kuolisin. Mutta en mä kuitenkaan hypännyt. 

Tänä aamuna heräsin myöhään, huomasin miten taivas oli muuttunut, se oli vaaleansininen ja valkoisia pumpulisia pilviä oli leijaillut sinne, mistä lie. Lentokonekkin jätti jälkiä omalle reitilleen, hmh. Kaikki oli paljon monimutkaisempaa, kumpa aina olisi yö tai aikainen aamu. 

Mä lähden nyt, kävelemään yhen mun lempparitytön luokse. Heihei ♥

gone too soon

Elokuuta on jo mennyt jonkun aikaa. Onko se vielä kesää? Mulle se on jo syksyä. Eikä se haittaa koska tykkään syksystä. Viilenevistä illoista, putoavista lehdistä ja tuulisista pilvisitä päivistä. Eilen tuoksui syksyltä. Elokuussa synnyn aina uudestaan. Voi aloittaa alusta ja jätää menneen vuoden taakseen. Vähän pelottaa mitä tämä vuosi tuo mukanaan. Ehkä putoan, ehkä kaadun. Ehkä kävelen suoraa hiekkatietä katulamppujen alla, tanssin kostealla niityllä sateenvarjo kädessä ja yritän lentää, tai istun sohvalla peittoon kääriytyneenä teekuppi kädessä. Koskaan ei voi tietää. Mulle syksy on tuota kaikkea. Kompastelemista, tasapainottelua, ja tyhjyyttä. Mutta jollakin tavalla taidan pitää siitä, kun mikään ei ole mitään ja saa vain olla, hiljaa.

Mulla ei oo paljon muistikuvia mitä on tapahtunut. Koska tiedän ettei ole tapahtunut mitään. Ainakaan mitään, mistä tänne kirjoittaisin. Yhtenä päivänä olin meidän museossa, tykkään varsinkin tosta yhdestä huoneesta. Aina välillä olen varma että siellä asuvat ne 200 vuotta sitten kuolleet ihmiset. Monet yöt oon valvonut myös yrittäessäni tallentaa yhtä selkeää kuvaa tosta kauniista valopallosta mustalla taivaalla. Sitä on kiva tuijottaa ja istua korkealla katolla. Jos sieltä putoaa, kuolee. En oo kuollut ainakaan vielä. 

god must hate me

Mä en oo postaillu aikoihin. Kai. Mutta nyt päätin, koska mulla on jopa asiaa. Sunnuntaina lähdin siskon kanssa poriin, porispere festareille, vai mitkä lie olikaan. Ihan siinä toivossa menin, että olisin nähnyt jimin, (jimi constantine, pääkallo, konsta hiekkanen...)  Mä kerran menin laivalle kattoo jimiä ja aaaa ;__; voin tehdä joskus postauksen siitä koska se oli yks mun elämän parhaimmista päivistä ♥

ps. tykästyin aika lailla tohon kaupunkii, enkä nähny muuten ees jimiä 

Muuten mulla on menny kai ihan hyvin. Loma kohta loppu ja huomaan että en oo toteuttanu mitään mun suunnitelmista mitä kesänä piti tehdä. Paitsi näin sofiaa, se oliki varmaan suunnitelmista tärkein Ja katsua! Mutta siihen se sitten jäikin. Nyttenkin oon vaan kotona kun muut on varmaan kavreidensa kanssa. Jee mäki tykkään mun elämästä.