tiistai 26. helmikuuta 2013

kaukaa lähelle


Miksi maailmani on niin pieni. Vain minä ja ajatukseni. Elämää ympärilläni, mutta en saa siitä mitään irti. Kaikki on ihan sama.  Taivas on suuri ja houkutteleva, sinne minä haluaisin. Joku päivä. Joskus. Jotenkin. Mutta ei sinne kukaan pääse. Se on kaunis ja turvallinen. Tyttö kävelee pitkin katon harjaa ja miettii mitä jos jalka vahingossa lipsahtaisi, silloinhan hän ei näkisi enää pian nousevaa kuuta. 



Taivas on sininen ja vaaleanpunainen, ei se silti puhdas ja rehellinen ole. Monikaan ei siitä paljon tiedä, mitä siellä on ja mitä ei ole. Mitä väitetään olevan. Kuulokkeissa Apulanta laulaa jostain löytyvän vastaus kaikkeen. Ei se voi olla totta. Vaikka Tonin suusta tulevat sanat ovat ainoa totuudenmukainen asia koko maailmassa. Ainakin minun maailmassani. Tyttö havahtuu "kuilun" partaalta, aivan kuten Toni juuri sanoi. Hän on istumassa, mutta nousee kun näkee valoa puiden lomasta. Ystävä on tulossa häntä tervehtimään. Kertomaan lohduttavia asioita ja käskemään tyttöä olemaan tekemättä mitään tyhmää. Kuu on salaperäinen. Se jättää joitakin asioita kertomatta, ja hyvä niin, koska kaikkeahan ei ole hyvä tietää. Se tuhoaisi ihmiset. Vaikka juuri se paha tieto olisi tietoa pahoista ihmisistä jotka tästä maailmasta pahan tekevät. "Paha ihminen". Toni huutaa. Totta. 



Ei saa kysyä jos ei halua tietää. Ja vaikka haluaisi tietää, ei saa kysyä. Tyttö tietää jo liikaa, vaikka hän ei koskaan kysynyt, hän vain tietää. Tyttö katselee yläpuolellaan lentävää lentokonetta tietäen, että sekin on paha. Kaikki on pahaa. Paitsi ystäväni kuu, ja Apulannan totuuden paljastavat lohduttavat sanat, jotka saavat tytön jatkamaan. Ja jaksamaan. Jatkamaan jaksamista, ja elämään elämää, jossa ei ole elämistä. Miettimään asioita, joita ei saisi miettiä, ja miettimään myös asioita, joissa on paljonkin miettimistä. Jättämään asioita kertomatta, joita muut eivät edes haluaisi kuulla. 


Tyttö kääntää katseensa pois kuusta, ja laskeutuu katolta kun ymmärtää yön lähestyvän. Silloin on parempi olla hereillä kun pahuus on piilossa pimeässä, mutta tyttö menee kotiin, sänkyynsä peiton alle, kuuntelemaan "nukuttajaa". Ja muutaman tunnin päästä "miks' ei uni tuu" on sopiva Apulannan kappale kuvaamaan tilannetta. Lopulta hän nukahtaa, ja aamulla herää uuteen päivään elämään elämäänsä, jossa ei ole elämistä. Miettimään asioita, joita hän ei saisi miettiä. Tyttö nukkuu. "Eikä vielä ole edes ilta". Kohta hän huomaa olevansa taas katolla, ja huutavansa maailmalle.



On jo toinen ilta, ja kuu on tullut taas tervehtimään. Kertomaan asioita tulevasta, ja varoittamaan tyttöä. Lohduttamaan ja ilahduttamaan. Tyttö ei jaksa keskittyä, ja hänellä on levoton olo. Aivan kuin taivas hetken päästä putoaisi, tai maa halkeaisi jalkojen alta. Linnut tippuisivat taivaalta, ja puut vajoaisivat maan sisään, ja kaikki muu sen mukana. Ajatukset huutaisivat päässä, ja kukaan ei pääsisi koskaan rauhaan. Tulisi tulva, tulisi tulipalo. Meteoriitti tippuisi ja kuu räjähtäisi. Tähdet sammuisivat yksi kerrallaan, kaikki kuolisivat ja maailma loppuisi. 


 Tummat puut heittävät varjojaan joka puolelle, ja paha alkaa leviämään ympäristöön sen mukana. Onneksi sitä ei näe. Puiden alastomat oksat erottuvat kuollutta taivasta vasten, miksi se näyttää kuolleelta? Ei se saisi. Se ei ole koskaan hyvä merkki. Kohta on taas yö, ja ainoa asia minkä tyttö muistaa lähipäivistä, on oudot unet, kahvi, pahat asiat, ja vähemmän pahat, kuu ja valokuvat. Kirjoittaminen ja pahojen asioiden piirtäminen. Ei saisi olla niin paljon pahaa. Mutta yksin tyttö ei voi muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi. Joten mitä suotta sellaista yrittämään. Tai edes toivomaan.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi ja kauniita kuvia! :3


    http://sielunsade.blogspot.fi/

    VastaaPoista