Eilen yöllä menin kävelemään. Kävelin ylämäkeen ja katsoin taivaalle, kuinka mustat puut muodostivat selvän rajan kirkkaansinisen taivaan ja metsän välille. Kuu oli jossakin piilossa, sen tuijottaminen sai siltä yöltä jäädä, harmi. Ilmassa kuitenkin tanssahteli viileä tuuli, ja se sai houkuteltua mut katolle, istumaan, ja katsomaan miten taivas pysyy paikallaan. Merellä päin taivas oli turkoosimpi, ja sillä hetkellä mun teki mieli hypätä tuulen mukaan, jos vaikka osaisinkin lentää. Jos en osaisi, putoaisin ja kuolisin. Mutta en mä kuitenkaan hypännyt.
Tänä aamuna heräsin myöhään, huomasin miten taivas oli muuttunut, se oli vaaleansininen ja valkoisia pumpulisia pilviä oli leijaillut sinne, mistä lie. Lentokonekkin jätti jälkiä omalle reitilleen, hmh. Kaikki oli paljon monimutkaisempaa, kumpa aina olisi yö tai aikainen aamu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti