perjantai 30. marraskuuta 2012

The dreams in which i'm dying are the best i've ever had

Oon ollut kotona, käynyt vanhassa koulussa, muistellut asioita, kävellyt lumisateessa ja jutellut mun pupulle.

Sade piiskaa yksinäistä ja murskattua sielua.
Synkät pilvet kerääntyvät vauhdilla, tuuli puhaltaa elämän värit pois.
Kasvavat varjot hämärtävät unesi, ja ne ruokkivat itseään pahan maailman surusävelillä.
Huudat tähdissä, kun se on ohi.
Myrskyt raivoavat polulla kotiin, kerran niin hiljaisella ja rauhallisella.
Häikäisevä synkkä valo lankeaa langenneen ylle.
Ja kun ihmiset eivät enää huokaile, uudetkin unelmat jatkavat matkaa poispäin.
Koska elämä on vain kaunista kuolemaa.

"... tuuli puhaltaa elämän värit pois." - sitähän sinä toivoit. Toivoit, että kaikki olisi harmaampaa ja mustempaa. Yhtä samaa synkkyyttä kaikki. Pimeitä metsäpolkuja, pimeitä öitä, pimeitä ajatuksia. Ainoa väri elämässä olisi punainen. Sekin vain harvoin. Ehkä.
"Kasvavat varjot hämärtävät unesi." - Sen ne ovat jo tehneet. Kauan sitten. Ja monta kertaa, monena yönä. Samat varjot tulevat kohta elämääsi, kutsut niitä luoksesi. Toivottavasti ne löytävät tien kotiisi, sinun luo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti