Lumen alta löytyy katkaistu virta, tänään ei hopeinen kuu luo merelle siltaa

Valkoinen timanttipeitto on peittänyt maan ja ulkona vaan pari tuntia päivästä on valoisaa. Parempi niin, koska vasta hämärryttyä tyttö lähtee ohut villatakki päällään ulos miettimään ja kävelemään metsiin ja lumen peittämille hiekkateille.

Välillä taivalla lentää lentokone, ja joskus kuu uskaltautuu esille tytön iloksi. Liian harvoin. Joskus tähdetkin näyttäytyvät. Liikaa harmaita pilviä ja tummansinistä taivasta, ilman tähtiä. Vaikka silloin on turvallisempi olo, voi olla piilossa. Muutenhan koko avaruus, ja äärettömyys kuulisi tytön ajatukset, tai muutamat ääneenlausutut sanat, joita kenenkään ei tarvitsisi kuulla. Hetkeksi tyttö unohaa kuka on, missä on ja missä pitäisi olla, ja ketä pitäisi ajatella, ketä ei saisi ajatella ja kenen kanssa pitäisi olla, saa vain ajatella, kaikkea, mitä muiden ihmisten joukossa hän ei välttämättä pysty ajattelemaan. Hän tarvitsee yksinäisyyttä, ehkä vähän enemmänkin kuin muut. Hän ei kuitenkaan koe että yksinäisyys tuntuisi mitenkään pahalta. Kestäisipä tämän tunne aina, tyttö ajattelee. Vaikka ei se välttämättä iin mukava tunne olekkaan. Tunnenpahan edes jotakin. Onko se sitten hyvää vai pahaa, ei sillä niin väliä.

Hän on taas alkanut taas muistamaan miltä se tuntuu, se tunne, jonka hän aina talvisin tuntee. Outo tunne. Ei pysty sanoinkuvailemaan, koska periaatteessahan sitä ei edes ole. Onko se talvi, onko se hiljaisuus joka silloin ympäröi kaiken, vai lumipeite joka jättää asioita salaan, on paljon asioita, joita muut eivät tiedä. Paljon asioita, joita muut eivät tiedä tytöstä, eivät koko maailmasta, elämästä. Ei tyttökään tiedä. 

Onko se se epävarmuus, tämä tunne, joka talvisin iskee. Toivottomuus, toivo?, ilo, suru, haikeus, vaikeus, ahdistus, vai olisikohan se tunne onnellisuus? 

Tunne johon tyttö ei ole tottunut, tuntuu nyt siksi niin oudolta. Tuntuuko se edes hyvältä? 

Onnellisuus ei tee minua onnelliseksi, nyt olen onnellinen, joten tämä tunne ei missään tapauksessa voi olla onnellisuus. Ehkä se on epätieto, koska en itsekkään tiedä. Kuka olen, mitä haluan, minne haluan, kenet haluan, haluanko ketään, miksi haluan hänet, miksen halua minnekkään, haluanko edes, miksi haluan elää tai kuolla, minne pitäisi mennä että asiat muuttuisivat, vai pitääkö niiden edes muuttua, vai pitääkö mennä minnekkään? Ehkä pitää vain elää hetkessä, tietämättä mistään mitään. Ainoa vaihtoehto, koska muita ei ole.