keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Äärihetkinä on aina yksinään, omaa kuolemaa miettimällä väitetään, ihmisen pystyvän valaistukseen pääsevän

Mulle ei kuulu mitään. Eilisestä muistan, että heräsin, join kahvia ja ikävöin bändejä. Ja tajusin taas miten tärkee Apulanta mulle on. Ei riitä sanat kuvaileen. Ikinä. Mun on ikävä niitä. Esim näinä päivinä Apulanta on ollu taas rakkaus. Niin ku aina. En luultavasti kestäis ilman niitä ja niiden musiikkia. Seriously. Tästä päivästä tulee varmasti samanlainen. Kello on kahdeksan ja mä kuuntelen Apulantaa ja juon kahvia. Kuulostaa jotenki pelottavan tutulta. Vois yrittää ehkä mennä lenkille. Etten kuole tänne sisälle.


Karjurockista on jotain puol vuotta. Liian pitkä aika, eikä oo tehnyt hyvää. Harmittaa ku kaikki Apulannan keikat on k-18. ;__; Mut festarit, jee. Toivottavasti näkisin Tonin jossain keikan jälkeen. Ois parasta. Saisin kiittää sitä. Jaksan oottaa niin kauan että se tapahtuu.


Huomenna Sunrise Avenue, ens viikolla Satin Circus, ens kuussa Adam ja sen jälkeen kuussa Pariisin kevät, sit Bruce Springsteen, sit Saaristo Open... Oon vaan ollu kotona. Onneks keikkoja. Kouluihi pitäis pian hakee, ja kesätyöpaikkaki ois jees. Kavereitaki vois ehkä joskus nähä, tai mennä ulos tästä huoneesta. Tai sit vaa eristäydyn koko maailmasta ja kuuntelen Hiekkaa, Laululintua, Onttosydäntä ja Nukuttajaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti