maanantai 15. heinäkuuta 2013

8.7.-13 apulanta, toni wirtanen, elämä

TÄHÄN MENNESSÄ MUN ELÄMÄN MERKITYKSELLISIN PÄIVÄ.


Okei täst on jo aikaa. Ja mun ois pitäny tehä tä postaus ajat sitte. Mut mun on täytyny selvittää ajatuksia jne ihan sairaasti ton päivän jälkeen. En tiiä kaikki on muuttunu joteki niin paljon. Koska enne olin suunnitellu kaiken tulevan tohon päivään saakka, ja en ollu varma, et mitä sen jälkeen. Joko hyvää tai huonoa. Vois tapahtua. Tai tapahtuu. Ja en oo vieläkää oikeen saanu selville että kumpi. Tiedän ettei tästä tekstistä tajuu, mut pakko vähän selvitellä ajatuksii, ees tällai. 

Niin siis. 8.7 olin Aitoon Kirkastusjuhlilla. Ja vihdoinkin... mä näin Apulannan. Kylläkin toisen kerran, mut eka oli se jolloi tajusin että toi on mun elämä, ja en viel tajunnu sitä hetkee silloi, että kuin merkitykselline se lopulta oli mulle. Se oli viime kesänä. Ja siitä hetkestä, venasin joka päivä, monta kertaa päivässä, vaan et pääsen taas keikalle. Et voisin tavata Tonin. AHisti jotenki kokoajan ku en tienny et koska mä sit oikei nään sen. EN päässy keikoille. Ahisti lisää. Mut jaksoin jotenki ku kelasin, et mä näen Apulannan vielä. Varmasti. Joskus. 
En pystyny venaa kauempaan, niin mä laitoin Tonille kirjeen. Ja toisen. Se vastaili mul fb:ssä. Toi aika oli muuteki sekavaa. Oli paljon kaikkee. Koko vuos kului vaa kuunnellen ja ajatellen Apulantaa. Oikeesti.
Kesä oli jo puolessa välissä ja mä aloin aatteleen et ei, enkö oikeesti mee koko kesänä keikalle. Kaikki oli kaukana, ja ei rahaa. Olin jotenki ihan hajalla ku mietin et tuleeko mulle toine samanlaine vuos, ku edellinen. Sit viikko ennen Kirkkareita olin sillai "Tonne mä meen eikä mikään estä mua" Oli kaikkee sähläämistä, mut joo, mä pääsin sinne. Kuolin onnesta. Melkei. Tossa kuva must matkalla Aitooseen ja asdfghjk, haluan toho hetkeen takasin. 


Venailtiin muutama tunti, ja onneks! Onneks onneks onneks, mä pääsin eturivii, keskelle. Eka cheek, oli jees, sit Popeda! Sitähän mä ootin melkeen yhtä paljon ku Apulantaa, eri tavalla vaan. Voin tehä siit eriksee postauksen. Niin, oltiin siis siellä eturivissä jo puol 7, ja apulanta alotti puol 1. Seisoin koko sen ajan paikallani. En ollu syöny tai juonu koko päivänä mitään. Heikotti, mut ei haitannu. Just vähän ennen keikkaa Toni vastas mun yhteen viestiin fbssä, ku sanoin et tulin tonne keikalle. Hymyilin.
Sit tuli Sipe. Sit Toni. Ja Sami. En tajunnu mitään mistään. Seison paikallani ja puristin mun käsii niin ettei niis kiertäny varmaan veri. Ja vaa itkin. Eka Zombeja, ja sit Mitä kuuluu. Jne. Toni tuli siinä alussa eteen, se katseli sitä yleisöö siin edes keskel. Sit se näki mite katoin sitä ja jäi katsoon mua. Toni tunnisti mut. Tiesin, ku se tuli vielä myöhemminki eteen ja katsoi mua sillai "Joo, se oot sä" Koko keikan mä vaan seisoin. En osannu riehuu tms. Seisoin ja itkin, heheh.


Koneeseen kadonnut, pahempi toistaan, vasten mun kasvojani, hiekka, jumala, ravistettava ennen käyttöä, ruhtinaat, Mato, Miks ei uni tuu

Ne soitti Ilonan. En pystyny lopettaa itkemistä. En saanu ees henkee kunnolla. Tohon biisiin vaan liittyy niin paljon kaikkee. Sen jälkeen jatkui suoraan Anna mulle piiskaa Ja alkoi vaan enemmän itkettään koska, en osaa selittää. Tosta biisistä tulee aina joku olo. En tiiä mikä. Mut joo. Siinä jossai vaiheessa ton jälkeen Toni tuli siihen eteen. Se katsoo mua ja heittää suoraan mulle sen huivin. Saan kiinni ja Toni hymyilee. Itketti ja itketti. Joo. Sit tässä vaiheessa maanantai, viisaus ei asu meissä. Vikat biisit. Sitte Toni viel kiertelee sitä lavaa. Pysähtyy siihe keskelle etee viel. Se polvistuu sillai, katsoi mua ja iski silmää. En ollu ihan varma iskikö se muute vaa vai tarkottiks se yhtä juttuu sillä :D Mut anyways, keikan jälkee mentii suoraa sinne alueen taakse mist bändit lähtee pois. Venailtii aika kaua ja sit Toni tuli siihen sen prätkällä. Kyl se tarkotti sitä mitä kelasinki.


Pysähtyi siihe ja sanoi moi. Siin oli muutama muuki tyyppi. Sit oon sillai moi. Tuijotan Tonii enkä yhtään tiiä mitä teen. Siis koska en osaa ees selittää miten paljon Apulanta ja Toni on muuttanu mun elämää, oikeesti. Toni on varmasti ainoo joka sen tietää. Hyppäsin halaa sitä ja halusin vaa jäädä siihe. Olin ns. lähössä siit halista mut Toni halas vaan lujempaa. Sit Toni kättelee muita silleen "Moi, Toni" Ja katso mua "Aliisan mä tunnenki jo tosi hyvin" Annoin Tonille yhden korun. Toni vaikutti jotenki hämmentyneeltä ja kiitteli tosi paljon. Porukka pyys nimmareita, mul ei ollu kynää eikä paperia. Pyysin nimmarin käteen ja sain. Väärä käsi. Eh. Toni sanoi mul pari juttua. Hiljaa. Onneks. Se piti mua kädest kii. Katoin vaan sitä sillai ja kyyneleet valu. Ja mä lupasin. 

"Pärjäilkää, Aliisa, säki" 

Katsoin Tonii ja se lähti pois. 


"Siks Apulanta on mulle niin tärkeä, koska se on mulle totuutta.
Sen avulla ymmärrän niin paljon paremmin itseäni ja pystyn sisäistämään mitä mä tunnen.
Mulle riittää se, kun mä edes itse ymmärtäisin itseäni. Ja Apulanta mahdollistaa sen.
Joten kiitos. Kiitos kiitos kiitos. Kirjottaminen parantaa mun olo, mut just tän
tekstin kirjoittaminen ei oo niin helppoa, koska aihe on niin tärkee mulle."
"En tiedä voiko bändi ja sen musiikki oikeasti olla koko elämä, mulle se vain on.
Yritän vaan jollain tosi monimutkasella ja äärimmäisen synkällä
tavalla  kertoa, että Apulanta on mun elämä ja ilman Apulantaa mulla ei ois elämää.
En löydä sopivia sanoja kuvailemaan mun tunteita ja
ajatuksia. En tiedä miten voisin IKINÄ kiittää tarpeeksi hyvin."
 "Aiemmassa kirjeessa jo sanoin, että 
näen monessa biisissä itseni ja elämäni, mutta oikeesti se on jotain niin paljon suurempaa.
Mun on luonnollista yhdistää mun oma elämä sun musiikkiin, ja on helpompi sisäistää 
tunteita ja ajatuksia Apulantaa kuunnellessa. Mulle ei oo koskaan ollu helppoa
ymmärtää itseäni ja kaikki on aina niin kyseenalaista ja epävarmaa, niinkui elämä ja 
eläminen, enkä oikeen pääse pääni sisälle, Mun on kuitenkin helppo päästä lähelle teidän
musiikin sanomia ja lauseita, niistä monistakin tunnistan itseni. Ja se auttaa mua ymmärtämään.
Tätä on niin vaikeaa selittää..."
"Ootte muuttaneet mun elämän, mun toiminta- ja ajattelutavan, 
mun käsityksen itsestäni ja ootte muuttaneet mua, parempaan suuntaan. Ootte auttanut mua 
musiikillanne jaksamaan,ymmärtämään asioita uudella tavalla, ja katsomaan elämää ja itseäni 
eri näkökulmista. En ole vielä oppinut hyväksymään itseeni, enkä tiedä tulenko koskaan olemaan 
pysyvästi onnellinen, mutta Apulanta on tehnys mussa jo niin käsittämättömiä asioita, että uskon
minkä tahansa olevan mahdollista. Ainakin yritän olla luopumatta toivosta."

Nä on yhdestä kirjeestä.

Apulanta on mun koko elämä. Kiitos ja hei. 

2 kommenttia:

  1. TÄYSIN. SAMAT. FIILIKSET. Tosin eri bändiä kohtaan, mutta tiedän just mistä sä puhut. Miten joku bändi ylipäätään voi olla niin tärkee. Ilman sitä ei ois mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan apulantaa ja ennenkaikkea tonia:D

      M

      Poista