you don't mean anything to me

Mä oon ihan kauheen väsynyt. Syksy on täällä. Tiesin sen aamulla. Se tulee ja kaikki katoaa. Kaikki alkaa alusta ja pelkään. Muutoksia on ollut jo liikaa. Mulla ei oo opiskelupaikkaa, vaan siks koska oon niin väsynyt. Ja ehkä osittain siitäkin syystä että se paikka oli kuin vankila ja en olisi käynyt siellä kuin väkisin. Joten ehkä on parempi että olen vain kotona ja odotan ettei mitään tapahdu. Tee on maistunut ja lenkkeilystä on tullut harrastus. Mä vaan mietin että oonkohan koskaan tarpeeksi.

Eilen yöllä menin kävelemään. Kävelin ylämäkeen ja katsoin taivaalle, kuinka mustat puut muodostivat selvän rajan kirkkaansinisen taivaan ja metsän välille. Kuu oli jossakin piilossa, sen tuijottaminen sai siltä yöltä jäädä, harmi. Ilmassa kuitenkin tanssahteli viileä tuuli, ja se sai houkuteltua mut katolle, istumaan, ja katsomaan miten taivas pysyy paikallaan. Merellä päin taivas oli turkoosimpi, ja sillä hetkellä mun teki mieli hypätä tuulen mukaan, jos vaikka osaisinkin lentää. Jos en osaisi, putoaisin ja kuolisin. Mutta en mä kuitenkaan hypännyt. 

Tänä aamuna heräsin myöhään, huomasin miten taivas oli muuttunut, se oli vaaleansininen ja valkoisia pumpulisia pilviä oli leijaillut sinne, mistä lie. Lentokonekkin jätti jälkiä omalle reitilleen, hmh. Kaikki oli paljon monimutkaisempaa, kumpa aina olisi yö tai aikainen aamu. 

Mä lähden nyt, kävelemään yhen mun lempparitytön luokse. Heihei ♥

gone too soon

Elokuuta on jo mennyt jonkun aikaa. Onko se vielä kesää? Mulle se on jo syksyä. Eikä se haittaa koska tykkään syksystä. Viilenevistä illoista, putoavista lehdistä ja tuulisista pilvisitä päivistä. Eilen tuoksui syksyltä. Elokuussa synnyn aina uudestaan. Voi aloittaa alusta ja jätää menneen vuoden taakseen. Vähän pelottaa mitä tämä vuosi tuo mukanaan. Ehkä putoan, ehkä kaadun. Ehkä kävelen suoraa hiekkatietä katulamppujen alla, tanssin kostealla niityllä sateenvarjo kädessä ja yritän lentää, tai istun sohvalla peittoon kääriytyneenä teekuppi kädessä. Koskaan ei voi tietää. Mulle syksy on tuota kaikkea. Kompastelemista, tasapainottelua, ja tyhjyyttä. Mutta jollakin tavalla taidan pitää siitä, kun mikään ei ole mitään ja saa vain olla, hiljaa.

Mulla ei oo paljon muistikuvia mitä on tapahtunut. Koska tiedän ettei ole tapahtunut mitään. Ainakaan mitään, mistä tänne kirjoittaisin. Yhtenä päivänä olin meidän museossa, tykkään varsinkin tosta yhdestä huoneesta. Aina välillä olen varma että siellä asuvat ne 200 vuotta sitten kuolleet ihmiset. Monet yöt oon valvonut myös yrittäessäni tallentaa yhtä selkeää kuvaa tosta kauniista valopallosta mustalla taivaalla. Sitä on kiva tuijottaa ja istua korkealla katolla. Jos sieltä putoaa, kuolee. En oo kuollut ainakaan vielä. 

god must hate me

Mä en oo postaillu aikoihin. Kai. Mutta nyt päätin, koska mulla on jopa asiaa. Sunnuntaina lähdin siskon kanssa poriin, porispere festareille, vai mitkä lie olikaan. Ihan siinä toivossa menin, että olisin nähnyt jimin, (jimi constantine, pääkallo, konsta hiekkanen...)  Mä kerran menin laivalle kattoo jimiä ja aaaa ;__; voin tehdä joskus postauksen siitä koska se oli yks mun elämän parhaimmista päivistä ♥

ps. tykästyin aika lailla tohon kaupunkii, enkä nähny muuten ees jimiä 

Muuten mulla on menny kai ihan hyvin. Loma kohta loppu ja huomaan että en oo toteuttanu mitään mun suunnitelmista mitä kesänä piti tehdä. Paitsi näin sofiaa, se oliki varmaan suunnitelmista tärkein Ja katsua! Mutta siihen se sitten jäikin. Nyttenkin oon vaan kotona kun muut on varmaan kavreidensa kanssa. Jee mäki tykkään mun elämästä.

tyhjään tauluun, hän kirjoittaa sairasta tarinaa

Ehkä mä koitan elää vähän enemmän. Ehkä mä koitan tehdä muutakin kun herätä kymmeneltä, ja olla olematta iltaan asti, kunnes avaan tv:n tai menen illaksi ulos, kunnes on jo seuraava päivä ja alan nukkumaan, odottamaan että herään ja toistan taas kaiken saman, joka tuntuu jo päätetyltä, että se on nyt ja se on aina. Eikä mikään muutu. Koska se on päätetty. Ehkä mä muutan sen itse. 

Eilen illalla katsoin telkkaria, Kello tuli kaksitoista ja menin ulos istumaan tielle ja ottamaan epäonnistuneita kuvia jyrisevistä äänistä ja kuuntelemaan salamoita. Vai miten se meni. Huomasin heti että joku meni väärin. Maailma jyrisi ja odotin vain hetkeä kun taivas halkeaa ja putoaa päälleni. Olisin halunnut saada kuvan siitä kun maailma loppuu. Niinkään ei tapahtunut. Ei tapahdu mitään.

Onneksi katariina edes tulee meille herättämään mut taas eloon. Jos tyttöni ei tänään vielä tule, niin koitan parantaa edes sen verran, että yritän ottaa muutaman onnistuneen kuvan. Ja ostan uuden muistkortin. Että saan otettu kuvia. Tai ehkä mä menen suihkuun, meikkaamaan, harjaan hiukset, keitän teetä ja menen istumaan sängyn reunalle ja katsomaan ulos. Aika valuu ja elämä lyhenee. Ja mä kulutan nekin tärkeät hetket istumalla sängyn reunalla ja juomalla teetä. Ehkä mä menen juoksemaan metsään. Ehkä mä oon vaan väsynyt miettimään. En tahdo miettiä, enkä jatkaa tätä tekstiä, koska mietin ihan liikaa. Kun kirjoitan. 

Mitä? En tiedä.

karjurock

vesa jokinen miksi olet noin täydellinen?

VESKU ON JUMALA JA MUN UUS PARAS KAVERI.

Ne on täydellisiä. Niiden musiikki on 

täydellistä. Miksei ne vois olla vähän vähemmän 

täydellisiä, niin mä en kuolis kokoajan näin pahasti.  

oota vaan, jotain karmeaa tapahtuu

Mua itkettää.